Muotiruokaa Turussa

Hanko Sushin California -rullia

“Sushi on japanilaista ruokaa, jossa riisiin yhdistetään useimmiten

kalaa, äyriäisiä, merilevää, kasviksia tai  kananmunaa.”

Maki-lajitelma

 

Jep. Oudoltahan se kuulostaa. Raakaa kalaa, kylmää riisiä ja merilevää, soijaa ja wasabia.

 

Useimmiten sushirakkaustarinat menevät niin, että joku maistoi sushia kerran

ja piti siti outona, mutta huomasi jonkun ajan päästä haluavansa maistaa sitä uudestaan.

Sen jälkeen tulikin huomattua, että se on hyvää ja koukussa oltiin. Pakko se on

myöntää, että koukussa ollaan itsekin! Toisinaan huomaan epämääräisiä sushihimoja

ja saatankin siis löytää itseni jostain seuraavista Turun sushipaikoista:

 

1. Kado Sushi, Kauppahalli

Turun ehdottomasti parasta sushia ja palvelua! Ainut huono puoli on, että Kado

on auki Kauppahallin aukiolojen mukaan eli ilta- ja sunnuntaisushit saavat jäädä.

Kauppahalli on paikkana itsessään niin mielenkiintoinen, että niinä kertoina,

kun sinne eksyy, ruokahetki on ikimuistoinen.

 

2. Hanko Sushi, Hansa

Hanko Sushi löytyy useammastakin Suomen kaupungista. Täällä tulee

vietettyä niitä sushisunnuntaita ja lautaselle päätyy usein grillattua lohta,

californiarullia sekä talon rullia – herkkua! Plussaa siitä, että Hanko Sushi

aikoo korvata tonnikalan muilla ainesosilla sen epäekologisuuden vuoksi.

 

3. Sushigalleria Len’s, Skanssi

Sushigallerian plussana ovat pienet annokset: norimakeja saa neljän kappaleen

annoksina ja nigireitä kahden. Tämä mahdollistaa meille kokeilunhaluisille useamman

eri vaihtoehdon yhdistelemistä!

Tagit:  

Kommentointi ei ole enää käytössä tässä kirjoituksessa.

steve@mailld.com http://vip.mailld.com