Tag: Rymättylä

Innovointia luonnonrauhassa


Innovaatiopedagokiikka on siitä hieno juttu, että opiskeluihin voidaan yhdistää kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Viime viikolla oltiinkin siis Kunstenniemen leirikeskuksessa opiskelemassa – eikä ollut ensimmäinen kerta kolmen vuoden opiskelujen aikana.

 

Kunstenniemen leirikeskus sijaitsee Naantalin Rymättylässä meren äärellä ja metsien keskellä. Keskukseen kuuluu yhteensä kuusi erillaista majoituskohdetta, joiden taso vaihtelee jonkin verran. Leirikeskukseen kuuluu majoitusrakennusten lisäksi päärakennus, jossa tapahtuvat muun muassa ruokailut, ja ruokailuja Kunstenniemessä on paljon. Ruoka on mielettömän hyvää ja etenkin aamupala on vertaansa vailla.

 

Opiskelu leirikeskuksessa on mahtavaa, sillä poikkeava ympäristö saa irtaantumaan muista asioista ja keskittymään olennaiseen: tällä kertaa aiheena olivat business model canvas sekä uudet yritysideat, mutta on täällä ehditty myös opintojen alussa ryhmäytymään sekä innovoimaan markkinointistrategioita. Saattaa olla, että jotkut nuoremmat ovat olleet täällä myös rippileirillä.

SAARISTON SALAISUUDET

Jos jatkuva pimeys saa mielen matalaksi, pieni unelmiin ja omiin ajatuksiin uppoutumisen hetki voi tehdä hyvää.

 

Minun mielessäni näkyy saaristo. Olen viettänyt useita kesiä saaristossa, ajattomasti purjeveneellä seilaten. Se on lomailua parhaimmillaan - ei huolta muusta kuin tuulensuunnasta. Toisaalta vaihtuva tuulensuunta voi kääntyä myös positiiviseksi yllätykseksi. Se voi ohjata uusiin satamiin, joista on mahdollista löytää kaikenlaisia salaisuuksia.

 

Koska Turunmaan saaria on moneksi, uskallan paljastaa erääseen saareen liittyvän salaisuuteni: olen piilottanut siskoni kanssa hyvään kätköön kasvonmuotoja muistuttavan, rannalle huuhtoutuneen kiven. Joka kerta, kun vierailemme nimeltämainitsemattomassa saaressa, etsimme kiven ja kirjoitamme siihen tussilla kyseisen vuoden. Tästä on tullut salainen perinteemme.

 

Kannatan hetkessä elämistä, mutta haaveilusta voi saada yllättävän paljon voimaa ja iloa pimeyden keskelle. Minua ainakin ilahdutti pieni muisteluhetkeni ja tiedän taas minne suunnata tulevana kesänä, repussa aurinkorasvapurkki ja musta tussi.

 

Vielä on hyvin aikaa kysellä veneileviltä ystäviltä kesän suunnitelmista ja päästä tutustumaan uskomattoman kauniiseen saarista muodostuvaan helminauhaan – Turunmaan saaristoon.  Kenties löydät oman salaisuuden.

 

Kaskisen rannalla

 

Rymättylä

 

 

Kohti seikkailuja

 

 
Tällä kertaa ajatuksiaan kanssanne jakoi ystäväni Reetta H.
- Heli

allan@mailld.com http://vip.mailld.com