Salon seutu
Salo ja Somero = n. 65 000 asukasta
Salon seutu on kuuluisa langattoman viestinnän ja elektroniikkatuotannon osaamisesta. Mutta onhan täällä paljon muutakin: värikäs kulttuurielämä, upeat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet eikä harrastamaan tai shoppailemaankaan tarvitse lähteä kauemmaksi. Kesätorstaisin fiilistä nostaa Salon iltatori huippuesiintyjineen. Myös nuorisotiloja riittää ja esimerkiksi bänditoiminta on vilkasta.
Yhteydet isompiin kaupunkeihin pelaavat näppärästi niin junalla kuin moottoritietäkin pitkin. Monipuolisen toisen asteen koulutustarjonnan ja ammattikorkeakoulun lisäksi Salossa kehitetään yliopistotasoista koulutusta. Kaupungissa toimii Turun yliopiston Informaatioteknologian laitoksen tutkimusryhmä. Salon seutu on täynnä pieniä ihmeitä – ja vähän suurempiakin.
